Member of the Dermoshop Group

Kännön kööri toteuttaa koululaisten toiveen koripallokorista

Ahmasojan koulun vanhempainyhdistys, Kännön kööri, tekee varainhankintaa läpi lukuvuoden. Aktiivisesti toimiva vanhempainyhdistys haluaa tarjota erityiskoulun oppilaille vuosittain elämyksiä sekä välineitä liikkumiseen ja leikkiin koulun piha-alueella.

– Haluamme, että lapsilla on välitunneilla muutakin tekemistä kuin kännykät, vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Leena Sauramo kertoo.

Vanhempainyhdistys keräsi rahaa uuteen koripallotelineeseen Mosho-tuotteita myymällä. Pihaan oli jo aiemmin hankittu yksi koripallokori, mutta lapset kaipasivat koria myös kentän toiseen päätyyn.

Ahmasojan koulussa annetaan opetusta kaikille peruskoulun luokille, joten korin korkeutta on voitava säätää pelaajien mukaan. Sauramo kertookin, että varainkeruu jatkuu talvella, jotta kallis kori saadaan pystyyn pelikelien taas alkaessa keväällä.

Koulun oppilaskunnan hallitus toimii aktiivisesti ja kertoo koululaisten toiveista vanhempainyhdistykselle. Sauramo kertoo, että oppilaat tulevat myös suoraan hänen luokseen kertomaan toiveistaan.

Varainhankinta ja tuotemyynti ovat luonnollisesti aina vanhempien vastuulla, mutta myös oppilaat ovat osallistuneet ahkerasti Mosho-tuotteiden myyntiin.

– Olemme saaneet palautetta fiksusti ja reippaasti asioivista nuorista, jotka osaavat esittää asiansa ja kiittävät lähtiessään, Sauramo iloitsee.

Monelle lukuvuoden kohokohta on retki vaikkapa teatteriin tai huvipuistoon.

– Retket vaativat opettajilta paljon, kun on kyseessä erityislasten ryhmä. Mutta opettajilla on hyvä yhteishenki. He nimenomaan haluavat lähteä retkille lasten kanssa, Sauramo kiittelee.

Talkootyö ja varainhankinta mielletään herkästi vanhempien tehtäväksi, mutta lapset ja nuoret kannattaa ottaa aktiivisesti mukaan. Sen lisäksi, että varainkeruu auttaa toteuttamaan tavoitteen, kuten vaikkapa koripallokorin hankinnan, koululainen ja nuori voi harjoitella myös arkielämässä tarvittavia vuorovaikutustaitoja.